Ryökäsvesi-Liekune
Ryökäsvesi-Liekuneen järvialue on 19,8 kilometriä pitkä, 7,7 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 5 021 hehtaaria eli 50,2km2 Järvialtaita erottaa neljä kilometriä pitkä ja 1,2 kilometriä leveä niemi, jonka eteläosassa sijaitsee Hirvensalmen kirkonkylä. Niemenkärjen eteen jää noin 250 metriä leveä salmi, jonka keskellä sijaitsee Rapasaari. Saaren pohjoispuolinen salmi on nimeltään Hirvensalmi ja eteläpuolinen Haukonsalmi. Järvialtaissa on yhteensä 162 saarta ja niiden rantaviivan yhteispituus on 208,7 kilometriä.
Liekune
Liekune on 10,0 kilometriä pitkä ja 2,7 kilometriä leveä. Sen pinta-ala on kartasta mitattuna noin 1 350 hehtaaria. Samankokoisen Vahvajärven erottaa Liekunesta yli kilometrin leveä kannas. Hirvensalmen taajama-alueen läpi kulkeva tie seuraa Liekunen itärantaa. Rannoilla on vapaa-ajan asutusta, mutta kiinteää asutusta on vain paikoitellen. Teollisuutta edustaa lounaisrantaan sijoitettu saha, jonka pohjoispuolella on vedenpuhdistamo. Rantojen läheisyydessä sijaitsee Suonsalmen, Noukkalanmäen, Päyryn Rajarannan, Haukonmäen ja Humpurinmäen kulmakunnat ja asuinalueet. Järvelle näkyviä mäkiä ovat länsipuolella ainakin 165 metrin korkeuteen kohoava Vahvamäki, jonka laella on peltoviljelyä, ja itäpuolella 155 metrin korkeuteen kohoava Onttojenmäki. Sen juurella järven rannassa toimii leirintäalue. Rantaviivan erityispiirteen muodostaa yli kilometrin pituinen Tihuniemi, joka työntyy järvelle pohjoisen suuntaan. Sen suojaan länsipuolelle jää Tihulahti ja Maariansaaren väliin Kellarilahti.[1][5]
Liekunessa on 47 saarta . Kirkonkylän edustalla sijaitsevat esimerkiksi Lehtinen, Koirasaari yhdessä Kalliosaaren kanssa ja suuri Siikasaari. Peurasaari näyttää kartassa maatuneen mantereeseen kiinni. Kankaistensaari on hyvin pitkä ja kapea saari. Kuikkosaari, Pöyryn Lehtinen, Lehtisenluodot ja Kotkatsalo muodostavat luonnonsuojelualueen. Maariansaareen johtaa tie vapaa-ajan asunnoille. Järvenosan pohjoisosassa on kivikkoista ja pieniä luotoja. Siellä sijaitsevia saaria ovat esimerkiksi Eljas, Hunttana, Satusaari, Pitkäsaari, Kummelisaari ja Hoikkasaari. Suonsalmen kanavan ruoppausmaat on kasattu kummallekin puolelle kanavaa Tekoniemeksi ja Tekosaareksi. J
Ryökäsvesi
Ryökäsvesi on 13,7 kilometriä pitkä ja 7,2 kilometriä leveä. Sen pinta-ala on kartasta mitattuna noin 3 680 hehtaaria. Järvenosat ovat varsin erilaisia. Kun Liekune on pitkänomainen järviallas, on Ryökäsvesi rikkonaisempi. Sen kaksi suurta niemeä Rehniönniemi ja Kilkinsaarien niemi ovat rantaviivaltaan monipolvisia niemiä, joiden suojiin jää pitkiä lahtia. Rehniönniemi on lähes neljä kilometriä pitkä. Sen niemenkärjen sisään jää Köyhälahti ja niemen taakse itäpuolella jää suojaan yhdeksän kilometriä pitkä lahti Kotkatvesi. Lahdensuun eteläpuolella sijaitsee suuri Haapasaari ja saaren eteläpuolella aukeaa järvenselälle Merraslahti. Merraslahden eteläpuolella työntyy länteen päin Kilkinsaaret niminen yli 3,5 kilometriä pitkä niemi. Niemen edustalla sijaitsee suuret saaret Häyrynen ja Vuohisaari, jotka osaltaan sulkevat niemen eteläpuolelle Hintikanselän. Hintikanselkä on laaja lahti, jolla on suuri järvenselkä. Siitä työntyy etelään kapea Lamminlahti. Ryökäsveden itärannassa sijaitsee kilometrin leveä Särkiniemi, joka suojaan jää Mäntykaarteenlahti. Aiemmin toteutettu järvenlasku näkyy vielä selvästi paikannimistössä. Kilkinsaaret ovat maatuneet niemeksi, Särkiniemen edustalla sijaitsevat Naurissaari ja Kangassaari ovat yhdistyneet yhdeksi saareksi ja pohjoisosissa sijaitsevat Papinsaaret muodostavat nykyään yhden saaren. Papinsaarien itäpuolella oleva Köyhäsaari on nykyään niemi, jonka kannaksella kulkee tie. Papinsaaret suojaavat järvenosan luoteista osaa Urmaslahtea, jonka länsipuolella sijaitsee Hirvensalmen kirkonkylään päättyvä niemi.[1]
Järvenosan ympäristössä kohoaa muutama matala mäki, joka erottuu järvelle saakka. Metsäinen Merrasmäki kohoaa itärannalla 165 metrin korkeuteen. Se näkyy lähinnä Merraslahdella tai Sorsalahdella. Onttojenmäki näkyy vain Urmaslahdella. Ryökasveden rannat ovat pääosin metsämaata ja sen rannoilla on vapaa-ajan asutusta. Nimettyjä kyliä tai kulmakuntia ovat kirkonkylän ja Humpurinmäen lisäksi Kotkatveden rannalla sijaitseva Kero ja Särkiniemellä sijaitseva Kilkinkylä. Korkeaa Merrasmäkeä ei kuitenkaan erota Merraslahden pohjukasta käsin.[